Charlotte Perkins Gilman

Charlotte Perkins Gilman oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka edisti naisten asemaa sekä kauno- että tietokirjallisuuden kautta. Erityisesti hän puhui naisten taloudellisen itsenäisyyden puolesta.

Charlotte Perkins Gilman (3.7.1860 - 17.8.1935) syntyi köyhään perheeseen Connecticutissa, Yhdysvalloissa. Hänen koulunkäyntinsä loppui lyhyeen, mutta hän opiskeli itsenäisesti aiheita jotka häntä kiinnostivat. Gilmanin onneksi Yhdysvalloissa oli tuolloin jo julkisia kirjastoja, joita hän saattoi hyödyntää.

1880-luvulla Gilman alkoi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Erityisesti hän kirjoitti naisten taloudellisesta asemasta. Hän kannatti naisten äänioikeutta ja kritisoi voimakkaasti sitä, miten taloudellisesti riippuvaisia naiset olivat aviomiehistään. Hän itse jätti miehensä vuonna 1894, mikä aiheutti valtavasti paheksuntaa.

Taloudellisesti Gilmanin asema kuitenkin parani avioeron jälkeen, sillä nyt hän sai käyttää kirjoittamisella ja luennoimisella tienaamansa rahat kuten itse parhaaksi näki. Tuolloin Yhdysvalloissa oli edelleen voimassa laki, jonka perusteella aviomies omisti vaimonsa rahat. Jos Gilman olisi ollut naimisissa, hänen tulojensa käytöstä olisi päättänyt aviomies - täysin laillisesti.

1890-luvun alussa Gilman alkoi saada mainetta luennoitsijana ja hän teki luentokiertueita Yhdysvalloissa useiden vuosien ajan. Luentojen aiheena olivat yhteiskunnalliset uudistukset, naisten äänioikeus ja asema yhteiskunnassa. Hän myös liittyi useisiin feministisiin järjestöihin.

Keltainen seinäpaperi

Gilmanin romaani Keltainen seinäpaperi (engl. The Yellow Wallpaper) julkaistiin vuonna 1892. Romaanin genre on psykologinen kauhu, ja se kuvaa nuoren vaimon mielenterveyden romahtamista ja hänen avutonta asemaansa avioliitossa. Romaanin uskotaan pohjautuvan Gilmanin omiin kokemuksiin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Tuolloin masennusta ei osattu hoitaa, joten lääketieteestä ei ollut Gilmanille muuta kuin haittaa. Hän oli saanut lääkäriltä ristiriitaisen ohjeen levätä mahdollisimman paljon ja pitää lapsensa luonaan jatkuvasti, sekä kehotuksen välttää luovaa työtä - loppuelämän ajan.

Gilman ei noudattanut mitään näistä ohjeista, vaan kritisoi teoksissaan lääkäreiden ymmärtämättömyyttä naisten hoitamisessa. Tuolloin yleisdiagnoosi naisille oli “hysteria” ja naisia saatettiin passittaa mielisairaaloihin esimerkiksi “liian itsenäisen” asenteen vuoksi.

Women and Economics

Vuonna 1898 Gilman julkaisi manifestin nimeltä Women and Economics, jossa hän kritisoi romantisoituja käsityksiä naisen, äidin ja vaimon roolista yhteiskunnassa. Hän esitti ajatuksen että kotityön ja lastenhoidon pitäisi olla enemmän koulutettujen ammattilaisten vastuulla, eikä naisten palkattomana työnä. Hän halusi naisille mahdollisuuden osallistua enemmän työelämään.

Teos sai kansainvälistä huomiota ja se käännettiin seitsemälle kielelle. Gilmanin kirjoitti seuraavina vuosina useita tekstejä, jotka laajensivat Women and Economicsissa esitettyjä aiheita.

Vuonna 1903 hän julkaisi teoksen Koti: sen työ ja vaikutus. Teoksessa Gilman esitti ajatuksen, että kotiin sulkeminen ei ole naisten mielenterveydelle hyväksi.

Naisten mahdollisuudet olivatkin hyvin rajatut: oli vain vähän palkkatyötä, johon suostuttiin ottamaan naisia, ja silloinkin hyvin pienellä palkalla. Keskiluokan naisten palkkatyön tekemistä jopa paheksuttiin. Palkaton työ aviomiehen hyväksi oli naisen osa.

Julkinen tila oli miesten hallinnassa, eikä naisille ollut edes wc-tiloja. Naiset eivät saaneet mennä ravintolaan tai kahvilaan ilman miesseuralaista, joten ulkoiluttajaksi tarvittiin aina mies, joka suostui lähtemään naisen mieliksi. Kotoa poistuminen oli siis jo käytännön syistä jokseenkin vaikeaa. Naiset elivät kuin vaikeasti vammautuneet, jotka tarvitsivat avustajaa aina jos halusivat kodin ulkopuolelle.

Vuonna 1904 Gilman kutsuttiin puhujaksi Berliinin kansainväliseen naisten kongressiin. Hänen puheensa käsitteli naisten taloudellista asemaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassa. Hän vieraili myös useissa Euroopan maissa luennoimassa.

Vuosina 1909–1916 Gilman julkaisi lehteä nimeltä The Forerunner, joka edisti naisasialiikkeen sanomaa. Lähes kaikki lehden sisältö oli hänen kirjoittamaansa. Lehden tilaajat olivat pieni mutta aktiivinen joukko naisasialiikkeen kannattajia. Gilman kirjoitti artikkeleita myös useisiin muihin lehtiin.

Perintö

Gilman oli erittäin tuottelias kirjailija, joka kirjoitti uransa aikana romaaneja, tietokirjoja, esseitä, artikkeleita ja runoja. Kaikissa hän teoksissaan on taustalla voimakas näkemys yhteiskunnallisten uudistusten tarpeesta. Hänen teoksensa Keltainen seinäpaperi on muodostunut klassikoksi.