Emmeline Pankhurst

Emmeline Pankhurst taisteli naisten äänioikeuden puolesta 40 vuotta. Kun maltillinen vaikuttaminen ei tehonnut, hän perusti tyttäriensä kanssa WSPU:n. Väkivaltainen järjestö ei kaihtanut keinoja taistellessaan naisten puolesta. He kutsuivat itseään suffrageteiksi.

Emmeline Pankhurst (14.7.1858 – 14.6.1928) syntyi Manchesterissa, Englannissa. Hän oli innokas lukija ja poliittisesti aktiivinen jo nuorena. Erityisesti hän kiinnostui naisten äänioikeusliikkeestä. Hän työskenteli vapaaehtoisena köyhäinhuollossa, ja kuunneltuaan köyhien naisten ja tyttöjen tarinoita, hän vakuuttui siitä että äänioikeus oli ainut tapa parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa.

Iso-Britannia oli nimenomaisesti kieltänyt naisten äänioikeuden vuonna 1832, kun voimaan tuli Great Reform Act. Se kielsi naisilta äänestämisen ja takasi äänioikeuden ainoastaan miehille. Great Reform Actin takana oli Iso-Britannian parlamentti, joka koostui tuolloin kokonaan miehistä. Tämän lain muuttamiseen Emmeline Pankhurst omisti elämänsä.

Suffragettien nousu

Vuonna 1903 Emmeline Pankhurst perusti Women’s Social and Political Unionin (WSPU), jonka tavoite oli vaatia naisille äänioikeus. Samaan päämäärään pyrki maltillisempi National Union of Women’s Suffrage Societies (NUWSS), joka oli perustettu vuonna 1897. WSPU:n jäsenet tunnettiin nimellä suffragetti. Maltillisempia naisten äänioikeuden kannattajia kutsuttiin suffragisteiksi. Emmeline Pankhurst ei kuitenkaan ollut maltillisten keinojen kannattaja. Hän määrittelikin johtamansa liikkeen tavoitteen: “Tekoja, ei sanoja.”

WSPU alkoi saada suuren yleisön huomiota, kun se alkoi järjestää valtavia mielenosoituksia ja marsseja. WSPU:n jäsenet keskeyttivät usein poliittisia kokouksia, ottivat yhteen poliisin kanssa ja kahlitsivat itsensä parlamenttitalon edustalle. Tarkoituksena oli painostaa vallanpitäjiä, jotta Iso-Britanniaan saataisiin demokraattinen äänioikeus.

Tavalliset ihmiset olivat aivan pöyristyneitä näin epänaisellisesta ja sopimattomasta käytöksestä. Ilmeisesti äänioikeuden kieltäminen naisilta ei kuitenkaan ollut heitä pahemmin häirinnyt.

Eniten huomiota sai välikohtaus, kun kaksi liiton jäsentä ajettiin ulos liberaalipuolueen kokouksesta, koska he vaativat kokouksessa äänioikeutta naisille. Heidät pidätettiin väkivaltaisesta poliisin vastustamisesta, ja koska he kieltäytyivät maksamasta sakkoja, he joutuivat vankilaan. Toinen naisista oli Emmeline Pankhurstin tytär Christabel.

Aktivismi ei kuitenkaan tuottanut toivottua lopputulosta, eikä naisten äänioikeus tullut julkiseen keskusteluun. Lakiesitykset tyrmättiin yksi toisensa jälkeen. 500 000 aktivistin rauhanomainen mielenilmaus vuonna 1908 ei saanut lainsäätäjiä korvaansa lotkauttamaan.

Poliittiset työkalut luonnollisesti olivat vähissä, koska kyseessä oli naisten ongelma, ja kaikki poliittinen valta ja puheoikeus oli vain miehillä.

WSPU kritisoi kaikkia puolueita, koska ne vastustivat tasa-arvoa. Mutta erityisesti ristiriitoja tuli liberaalipuolueen kanssa, jonka olisi pitänyt olla edistyksellinen, muttei silti toteuttanut naisten äänioikeutta. Suffragetit kohdistivat eniten painostusta juuri liberaalipuolueeseen, joka lupaili muutosta, mutta ei tehnyt kuitenkaan mitään. Liberaalipuolueen jäsenet puolestaan häirikoivät WSPU:n toimintaa ja saapuivat paikalle huutelemaan solvauksia, kun Emmeline Pankhurst piti puheita kannattajilleen.

Kerran liberaalipuolueen jäsenistä koostunut miesjoukko hyökkäsi Pankhurstin ja hänen ystävänsä Nellie Martelin kimppuun. Miehet hakkasivat heitä sekä heittelivät kiviä ja mätiä kananmunia, jotta saisivat Emmeline Pankhurstin säikyteltyä pois politiikan parista. Se ei tehonnut erityisen hyvin.

Liike radikalisoituu

Vuonna 1912 WSPU otti kovat keinot käyttöön ja aloitti järjestelmällisen omaisuuden tuhoamisen, jonka tarkoitus oli pelästyttää vallanpitäjät ja saada mahdollisimman paljon julkisuutta. Naiset järjestivät mellakoita, särkivät ikkunoita, kaiversivat iskulauseita golfkenttien nurmeen, järjestivät pommi-iskuja ja tekivät tuhopolttoja. Toimintaa johti Christabel Pankhurst.

Radikaalit keinot toivat julkista paheksuntaa, mutta myös lisää jäseniä. Aktiivisten jäsenten määrän on arvioitu olleen jopa 2 000. Lisäksi WSPU:lla oli suuri joukko kannattajia, jotka osallistuivat maltillisempaan toimintaan. Liikkeen kannattajat olivat lähes pelkästään naisia, miespuolisia kannattajia oli muutama prosentti.

Emmeline Pankhurst oli liikkeen hyvin tunnettu johtohahmo ja poliisiväkivallan kohde, joten hän hankki joukon henkivartijoita. He olivat jujitsu-koulutuksen saaneita nuoria naisia, jotka olivat aktiivisesti mukana liikkeen toiminnassa. Heidän tehtävänsä oli suojella suffragetti-liikkeen johtohahmoja.

Suffragetteja kohdeltiin väkivaltaisesti sekä poliisin että tavallisten miesten taholta. Kun suffragetit järjestivät mielenosoituksia, poliisit ja siviilit saapuivat paikalle lyömään mielenosoittajia, pilkkaamaan, ahdistelemaan ja repimään heidän vaatteitaan.

Mielenosoittajia raahattiin vankilaan ja kidutettiin pakkosyöttämällä, kun he menivät syömälakkoon. Pakkosyöttäminen aiheutti osalle naisista sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Vuonna 1913 säädettiin suffragetteja varten laki, joka määräsi syömälakon heikentämät vangit vapautettavaksi, ennen kuin he nääntyivät nälkään. Poliisi odotteli kunnes vapautetut voimistuivat hieman, ja vangitsi heidät sitten uudelleen. Laki tunnettiin nimellä Kissa ja hiiri -laki. Emmeline Pankhurst vangittiin ja vapautettiin yhteensä 12 kertaa vuoden aikana.

Pankhurst käytti taitavasti hyväkseen julkisuutta ja pidätysten tuomaa huomiota. Hän jopa löi tarkoituksella poliisia, jotta hänet varmasti pidätettäisiin. Oikeudenkäynnissä hän sanoi: “Emme ole täällä siksi, että rikkoisimme lakia. Olemme täällä tullaksemme lainsäätäjiksi.”

Radikaalit toimenpiteet toivat valtavasti huomiota naisten äänioikeusliikkeelle, mutta myös vastustajia. Edes kaikki naisten äänioikeutta edistävät järjestöt eivät hyväksyneet WSPU:n toimintaa.

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914. Tuolloin WSPU laittoi toimintansa tauolle ja antoi tukensa Iso-Britannian sotatoimille.

Sota edisti kuitenkin naisten asemaa toisella tavalla, sillä miesten ollessa rintamalla, naisille avautui uusia mahdollisuuksia osallistua työelämään ja päätöksentekoon.

Vuonna 1914 ilmestyi Pankhurstin omaelämäkerta My Own Story.

Vuonna 1918 parlamentti joutui taipumaan. Lakia muutettiin niin että yli 30-vuotiaat naiset saivat äänestää, mutta vain jos heillä tai heidän miehellään oli tietty määrä omaisuutta. Miehet saivat äänestää 21-vuotiaasta alkaen ilman mitään rajoituksia. Syy: miehiä oli kuollut paljon sodassa, ja miesten mielestä naisille ei saanut muodostua ylivoimaa politiikassa.

Kuolema

Sodan jälkeen Emmeline Pankhurst alkoi vetäytyä suffragettien toiminnasta ja hän vietti useita vuosia Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Bermudalla. Vuonna 1926 hän palasi Iso-Britanniaan.

Vuonna 1928 hyväksyttiin laki, joka takasi äänioikeuden Iso-Britanniassa kaikille naisille ja miehille. Pankhurst kuoli pari viikkoa ennen kuin laki meni läpi.

Catherine Marshall, joka oli kuulunut Emmeline Pankhurstin henkivartiokaartiin, keräsi varat muistopatsasta varten. Emmeline Pankhurstia esittävä patsas pystytettiin parlamenttitalon lähelle. Patsaan käsi on kohotettuna, ja se osoittaa kohti parlamenttitaloa.

Vuonna 2018 konservatiivipuolueen edustaja yritti saada patsaan siirrettyä pois, mutta vastalauseiden myrsky pakotti hänet vetämään ehdotuksensa takaisin.