Naisten patentit

Naiskeksijöitä on ollut aina, mutta monet heidän tekemistään keksinnöistä on joko oletettu miesten tekemiksi tai jopa patentoitu virallisesti miesten nimiin, koska nainen itse ei voinut lain mukaan omistaa patenttia. Tämä liittyi lakiin, joka antoi aviomiehelle täyden oikeuden hallita vaimonsa omaisuutta, mukaan lukien patentteja. Laki ei siis suoraan kieltänyt naisia patentoimasta, mutta laki kielsi naista hyötymästä patentistaan tai tekemästä mitään päätöksiä patenttinsa käytöstä.

1800-luvun puolivälin jälkeen naisasialiikkeen työ kuitenkin alkoi tuottaa tulosta Yhdysvalloissa ja Euroopassa, ja naiset pääsivät irti aviomiesten määräysvallasta.

Naisten patenttioikeus Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa 1800-luvun puoliväliin asti kaikki naimisissa olevan naisen omaisuus, hänen tekemänsä keksinnöt mukaan lukien, määrättiin aviomiehen hallintaan. Toisin sanoen: kun nainen teki keksinnön, hänen aviomiehensä sai vaatia itselleen oikeudet patenttiin, sai itselleen kaikki patentin tuomat taloudelliset hyödyt ja sai tehdä sopimuksia patentin käytöstä.

Naisen ei ollut mahdollista tehdä mitään edellä mainituista, sillä lain näkökulmasta häntä ei ollut lainkaan olemassa. Aviomies myös kulutti naisen työllä hankitun omaisuuden täysin mielensä mukaan, eikä naisella ollut tähän mitään sanomista.

Vuonna 1848 New Yorkissa tuli kuitenkin voimaan naimisissa olevien naisten omaisuutta koskeva laki (New York Married Women's Property Act). Lakia vastustettiin kiivaasti. Vastustajat puhuivat perhearvojen romuttumisesta, vaarallisesta valtadynamiikan muutoksesta ja yleisestä sekasorrosta. Laki nähtiin hyökkäyksenä miehiä vastaan.

Vastustuksesta huolimatta laki tuli voimaan Susan B. Anthonyn ja muiden aktivistien väsymättömän työn ansiosta. Naiset saivat vihdoin oman omaisuutensa hallintaansa, ja näin ollen myös omat patenttinsa omiin nimiinsä.

Naiskeksijät saivat nyt mahdollisuuden hankkia mainetta keksijöinä sekä hyötyä työstään taloudellisesti, vaikka heillä olisi ollut aviomies. Ainakin teoriassa. Käytännössä naisten tiellä oli - ja on edelleen - paljon muitakin esteitä kuin pelkkä laki.

Teoria ja käytäntö

Vaikka laki ei enää estänyt naisia hyötymästä omista patenteistaan, käytännössä naisten oli paljon vaikeampi tehdä keksintöjä ja hankkia patentteja kuin miesten.

Naisten kouluttautumista ei pidetty yhtä tärkeänä kuin miesten, eikä varsinkaan teknisten alojen koulutusta katsottu edes naiselle sopivaksi. Lisäksi naisten työntekoa paheksuttiin keski- ja yläluokan keskuudessa, koska se olisi viitannut siihen, että hänen aviomiehensä tai isänsä ei kyennyt huolehtimaan hänestä. Naista olisi siis syytetty lähipiirinsä miesten häpäisemisestä, jos nainen olisi tehnyt tutkimustyötä ja hyötynyt siitä taloudellisesti.

Osa naiskeksijöistä luovutti patentin miessukulaiselle, koska keksintö sai paremman vastaanoton ja sen kaupallistaminen oli helpompaa, jos tekijää luultiin mieheksi.

Koska naiskeksijöitä on historian saatossa yritetty innokkaasti häivyttää, heistä on vähäisesti tietoa. Voimme kiittää ainakin yhdysvaltalaista Charlotte Smithiä siitä, että he kaikki eivät ole kadonneet historian hämärään. Smith keräsi Yhdysvaltojen ensimmäisen virallisen naispatentinhaltijoiden luettelon, jonka Yhdysvaltain patenttivirasto julkaisi vuonna 1888. Myöhemmin kylläkin havaittiin, että lista on puutteellinen, ja naiskeksijöitä oli luultavasti huomattavasti enemmän.

Patenttioikeus Euroopassa

Euroopassa patenttioikeus liittyi naisen oikeuteen hallita omaisuuttaan, kuten Yhdysvalloissakin. Myös Euroopassa naisjärjestöt taistelivat naisten oikeuksien puolesta, ja 1800-luvun puolivälistä alkaen lakimuutokset alkoivat toteutua. Naiset hallitsivat omaisuuttaan ja pystyivät myös patentoimaan omia keksintöjään. Yhdysvallat oli kuitenkin ensimmäinen maa, jossa nainen sai patentin.

Maailmannäyttelyt

Yhdysvalloissa feministinen liike alkoi vaatia että myös naiskeksijöiden saavutukset tunnustettaisiin. Tätä edistääkseen naiset ryhtyivät esimerkiksi keräämään rahaa omaan rakennukseen Yhdysvaltojen ensimmäisessä Maailmannäyttelyssä Philadelphiassa vuonna 1876.

Maailmannäyttelyn päärakennus toki rahoitettiin yhteisillä verovaroilla, ja sinne eivät naisten saavutukset kelvanneet.

Kun rahoitus oli kunnossa, naiset suunnittelivat, toteuttivat ja sisustivat näyttelyrakennuksen. Rakennuksessa oli esillä ainoastaan naisten töitä kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin ja tieteen aloilta. Myös naisten tekemät keksinnöt olivat edustettuina.

Tämän jälkeen suurin työ oli vielä edessä. Naisten oli yritettävä yhdistää oma näyttelynsä koko messutapahtumaan. He vaativat näyttelyihin naistuomareita ja naisten tunnustamista kaikissa kilpailuissa.

Vastaanotto ei ollut innostunut. Miehet mm. pilkkasivat naisten rakennusta liian herkäksi ja naiselliseksi.

Työ kuitenkin tuotti tulosta siinä mielessä, että ihmiset alkoivat hitaasti tottua naisiin tieteen ja taiteen tekijöinä. Vuoden 1893 Chicagon Maailmannäyttelyn johdon jäsenet eivät vastustaneet enää yhtä ankarasti naisten osallistumista. Näyttelyyn osallistui mm. Josephine Cochrane, joka esitteli siellä uuden keksintönsä: astianpesukoneen.

Naisilla oli oma osasto myös Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.

Sotien vaikutus

Yhdysvalloissa sisällissota (1861–1865) auttoi naiskeksijöitä menestykseen, koska miesten ollessa sotimassa naiset saivat vapaat kädet tehdä työtä ja luoda uusia keksintöjä. Aiemmin naisten keksinnöt olivat liittyneet pitkälti kodin arkiaskareisiin, koska naiset oli suljettu kotiin. Miesten poissaollessa naiset saivat mahdollisuuden tutustua kaikkiin toimialoihin, joita miehet olivat ennen hallinneet.

Euroopassa Ensimmäinen maailmansota (1914–1918) vaikutti naisten vapauteen samalla tavalla. Kun naiset eivät olleet enää suljettuna kodin lähiympäristöön, he alkoivat myös tehdä keksintöjä useammilla aloilla. Toki miesten palattua sodasta kyhättiin lakeja, joiden turvin naiset häädettiin pois työpaikoilta, ja heidän työnsä annettiin sodasta palaaville miehille.

Patentit nykyään

Vaikka nykyään lainsäädäntö ei suoraan estä naisia patentoimasta, sosiaalisten ja kulttuuristen syiden vuoksi naisten osuus keksijöistä on edelleen vähäinen.

Tutkija ja keksijä nähdään yhä miehenä. Ei ole lainkaan harvinaista kuulla vielä nykyään väitettä: “Naiset eivät ole keksineet mitään.” Tätä uskomusta edistävät elokuvat, kirjat ja tv-sarjat, jotka keskittyvät lähes yksinomaan miesten saavutuksiin.

Tekniset alat ovat miesvaltaisia, ja näillä aloilla naisten ahdistelu ja syrjiminen on erittäin yleistä, joten alat eivät ole naisille houkuttelevia. Moni nainen joutuu vaihtamaan alaa vihamielisen kohtelun vuoksi. Keksintöihin liittyvässä kuvastossa esiintyy suurimmaksi osaksi miehiä. Uutisartikkeleissa haastatellaan miehiä ja kuvissa esiintyvät miehet.

Historiankirjoissa mieskeksijät on nostettu jalustalle, ja heidän keksintönsä nähdään maailmaa muuttaneina, yksittäisen neron aikaansaannoksina. Naiskeksijät nähdään ryhmän jäseninä ja avustajina, joita ei kannata nimeltä edes mainita.

Lain muodostamat esteet on kaadettu, sosiaaliset esteet säilyvät. Ja niiden osalta ei sadassa vuodessa ole juurikaan edistytty.